En olisi kuukausi sitten ikinä voinut aavistaa, millä mielellä tätä tekstiä kirjoitan tänä sateisena sunnuntai-iltapäivänä. Sehän tässä vaihtoonlähdössä eniten varmasti pelottikin, hyppy tuntemattomaan. Toisaalta ikuinen kilpailija sisälläni mietti tulisiko vaihtoni olemaan ainakin yhtä kiva kuin ystävilläni.
On se.
Minun vaihtoni.
En olisi ikinä uskonut, että aika voisi kulua näin nopeasti. Kotiudun joulukuun ensimmäisellä viikolla, 11 viikon kuluttua olen ollut kotona jo useamman päivän. Neljäsosa on siis jo takana. Toisaalta tuntuu kuin olisi ollut täällä jo ainakin sen kolme kuukautta, toisaalta taas että vasta eilenhän tänne jättimäisen matkalaukkuni tänne kolmanteen kerrokseen raahasin.
Myönnetään, en raahannut itse.
Vaihto on täynnänsä ristiriitaisuuksia. Olen hokenut ystävilleni, että kertokaa kuulumisia, en halua elää missään kuplassa johon ei oikea elämä yllä. Pitäkää ajan tasalla oikeasta arjesta. Nimittäin eihän tämä elämä täällä mitään oikeaa arkea ole, tuntuu varmaan kuin heräisi kolmen ja puolen kuukauden mittaisesta unesta silloin joulukuussa. Viikolla on jonkinasteisia rutiineja mutta nekin ovat kovin erilaisia kuin Suomessa. Eniten ristiriitaisuuksia olen miettinyt suhteessa ihmisiin joihin olen tutustunut.
Ei me tapeltu olla, ei sillä.
Olen tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin, tässä talossa asuvista on tullut jo yksi suuri perhe, siis ihan oikeita ystäviä. Ystäviä, näin lyhyen ajan jälkeen. Ystäviä, joita ei välttämättä tapaa tämän jälkeen enää koskaan. Tänne tultiin jokainen yksin, ja yksin täältä jokainen myös lähtee. Se itsenäisyys, kun et ole kenellekään tilivelvollinen on pelottavaa. Se olisi eri juttu, jos täällä asuisi läheisen pitkäaikaisen ystävän kanssa. Itsenäisyys tarkoittaa jossain määrin itsekkyyttä, koska kyseessä on jokaisen oma vaihtokokemus ja siitä täytyy tehdä juuri itselle hyvä. Itsenäisyys tarkoittaa siis myös vapautta tehdä oikeastaan juuri sitä mikä tuntuu hyvälle. Vapaus tuo taas yksinäisyyden, jokainen on yksin suuressa joukossa ja normaali elämä ja tärkeät ihmiset ovat kaukana. Kun 18 ihmistä opettelee samaa periaatetta, se vaatii melkoista sovittelua ja niin, oppimista.
Olen jo ehtinyt kehua täällä suorittamani kurssit maasta taivaisiin ja uskon saavani koulun puolesta aivan uusia näkökulmia opiskeluihini myös Suomessa. Oppiminen täällä on kuitenkin kirjaimellisesti ympärivuorokautista. Talossamme asuu ihmisiä ympäri maailmaa, jokainen lähtöisin erilaisesta kodista ja kulttuurista, jokaisella eri tavat ja tottumukset aina ruoka-ajoista yhteisten tilojen siisteyskäsitykseen. Neuvottelutaidot ja ihmisten johtaminen saavat ihan uusia merkityksiä, erityisesti kun kaikki tapahtuu englanniksi. Voin jo nyt sanoa kielitaitoni kohentuneen aivan toisiin sfääreihin verraten kuukaudentakaiseen tilaan. Ei lähtötasoni huono ollut mutta kahden natiivin englanninpuhujan ja noin viiden käytännössä-ei –laisinkaan-englantia-puhuvan välimaastossa seilatessa erityisesti meidän keskitason kulkijoiden englanti on harjaantunut.
Paitsi muista, erityisesti uskon oppivani kuitenkin itsestäni. Jo mainitsemani itsenäisyys on yksi suurimmista tekijöistä. Mielipide on uskallettava sanoa suoraan, on uskallettava tehdä asioita ajatellen miltä itsestä tuntuu eikä mitä muut tekevät, on uskallettava hellittää ote ulkopuolisuuden tunteesta, koska kaikki ovat samassa tilanteessa ja kukaan ei tunne vielä läpikotaisin. On osattava kuitenkin myös hallita tunteensa ja olla kärsivällinen ja sovitettava omat tapansa muiden tapoihin. On myös selviydyttävä itse ja otettava selvää asioista jotka kiinnostavat ja heittäydyttävä, muistettava elää.
Vaikka koti-ikävä on jatkuva olotila, en lähtisi kesken pois. Odotan joulukuuta ja sitä tunnetta kun kone rullaa Suomen kamaralle ja kaikki ympärillä puhuvat tuttua kieltä. Siihen ei mene kauan mutta sitä ennen tapahtuu vielä niin paljon uutta ja hienoa, että kyllä tämä täytyy loppuun katsoa. Stay tuned.
Jos joku oikeasti luki tänne asti, niin melkein lupaan tarjota kaffet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti